Mistä kaikki sai alkunsa

”Jorma Nieminen perusti Tampereen Lihajaloste Oy:n vuonna 1949. Se on siis pitkät juuret ja perinteet omaava perheyritys”, kertoo Lihajalosteessa yli 50 vuotta työskennellyt ja yritystä isänsä jälkeen luotsannut Risto Nieminen. Riston kanssa Lihajalosteen toimintaa pyöritti Jorman jälkeen myös Mikko Nieminen sekä Seppo Nieminen. Jarko Nieminen, nykyinen Lihajalosteen toimitusjohtaja, on perheyrityksen jatkaja kolmannessa polvessa. Myös Jarkon sisko Jenni on mukana yrityksen toiminnassa.Tällä hetkellä yrityksen tilat sijaitsevat Tampereen Tohlopissa. Sitä ennen Lihajalosteen tehdas sijaitsi Hyhkyssä. Muutto oli prosessi sinänsä; muun muassa yksi seinä jouduttiin purkamaan vanhasta rakennuksesta, jotta suuret laitteet saatiin pihalle.

Nyt puhutaan
Makkarasta

Kaikki sai alkunsa Kauppahallin lihaliikkeestä. Toiminta laajentui luontevasti makkaranvalmistukseen ja legenda oli syntynyt. ”Tuotteidemme kysyntä on pysynyt kaikki nämä vuodet melko tasaisena. Toki alkuaikoina oli jonkin verran vilkkaampaa ja tuotevalikoimamme oli silloin hieman laajempi kuin nykypäivänä. Myös laitteet ja tuotantokoneet ovat muuttuneet 50 vuodessa.” hymähtää Risto. ”Pikkupoikana poljin tavarapyörällä makkaralaatikoita linja-autoihin – silloin ei tainnut kylmäkuljetuksista olla tietoakaan. Nyt polkupyörä on vaihtunut autoon ja kylmäketjuja valvotaan tarkasti.”

Sepon mieleen on jäänyt kirkkaana elintarvikealan lakko vuonna 1976. Silloin perheyrityksen toimintaa pyörittivät Niemisen veljekset kolmeen pekkaan. Asiakkaat eivät siis lakonkaan vuoksi jääneet ilman makkaraa.

Tampereen Lihajaloste tunnetaan paitsi maukkaasta makkarastaan myös veikeästä possu-tunnuksesta. ”Sen possun historia juontaa juurensa 60-70-luvun taitteeseen. Isä oli saanut idean Hannoverin messuilta Saksasta ja Seppo muokkasi sen lopulliseen muotoonsa. Siitä asti possulogo on ollut osa yritysidentiteettiämme.” muistelee Risto.

Paljon on säilynyt ennallaan ja paljon on muuttunut vuosien kuluessa. Mutta asian laita on näin; Lihajalosteen höyrymakkara ja Tampere kuuluvat erottamattomasti yhteen.

Me puhumme makkarasta.


Tampereen Lihajaloste Oy on ostanut 15.4.2021 tapahtuneessa kaupassa Edun Herkku Oy:n liiketoiminnan. Tampereen Lihajaloste jatkaa kaupan myötä Edun Herkun laadukkaiden kotiruokatuotteiden tuotantoa. Edun Herkun henkilökunta siirtyy Lihajalosteen palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Edun Herkun maukkaita kotiruokia valmistetaan jatkossakin palvelulinjastoihin, kauppoihin ja palvelutiskeille, mutta kaupan myötä lanseerataan myös uusi kuluttajille suunnattu tuotesarja.

”Pitkällä tähtäimellä tavoitteenamme on kehittyä täyden palvelun ruokataloksi” toteaa Tampereen Lihajalosteen toimitusjohtaja Jarko Nieminen. Entiset omistajat ovat hänen pitkäaikaisia tuttujaan ja yritykset ovat tehneet yhteistyötä aiemminkin. Edun Herkku on yritys, jota Tampereen Lihajaloste oli vilkuillut jo pidemmän aikaa ostomielessä ja tästä syystä yrityskaupat syntyivät nopeasti. Kaupan myötä Tampereen Lihajalosteen salkun sisältö kasvoi kattamaan makkaroiden lisäksi myös kotiruoan. ”Tampereen Lihajalosteella on selkeä visio yrityksen kehittämisestä ja vahva usko sen liiketoimintaan”, kertoo Edun Herkun aiempi toimitusjohtaja Jyrki Laakso, joka jatkaa Tampereen Lihajalosteen työntekijänä vastaten myynnistä.

Jatkossa Edun Herkun tuttuja ruokia on saatavilla myös kuluttajapakkauksissa. Uuden tuoteperheen lanseeraaminen käynnistyi välittömästi yrityskaupan jälkeen ja tuotteet ovat parissa viikossa kaupan hyllyillä. Innoitus kuluttajille suunnattuun tuotesarjaan syntyi, kun koulujen ollessa kiinni Edun Herkku valmisti koulujen ruokapaketteihin lihaperunasoselaatikkoa, jonka makuun päässeiltä tuli jatkuvasti tiedusteluja, mistä sitä voi ostaa. ”Haluamme tuotteen nopeasti markkinoille, kun se on vielä tuoreessa makumuistissa”, toimitusjohtaja Nieminen toteaa.

Toistaiseksi Edun Herkku jatkaa nykyisissä tiloissaan Pirkkalassa. Tampereen Lihajalosteella on kuitenkin halua tulevaisuudessa siirtää myös Edun Herkun tuotantotilat saman katon alle Tohlopinrantaan. ”Saman katon alla saisimme synergiaedut paremmin käyttöön”, visioi Nieminen ja jatkaa ”Tämä tosin vaatisi todennäköisesti tilojen laajentamista.”

Edun Herkkukeidas -lounasravintolat eivät kuulu kauppaan ja niiden toiminta jatkuu tavalliseen  tapaan.